Iida Rauhalammi
Yle
Dreamgirls on yksi vuoden puhutuimmista rap-ilmiöistä. Mutta vielä on matkaa siihen, että myös miehet fanittaisivat naispuolisia räppäreitä.
Tämä olisi sellainen juttu, jossa ei puhuta sukupuolesta ollenkaan. Juttu, jossa puhutaan kiinnostavista artisteista, joista monet ovat tehneet vuosia musiikkia mutta jääneet isompien nimien varjoon. Ja kahdesta dj:stä, jotka päättivät nostaa nämä artistit suuren yleisön tietoisuuteen.
Eiku. Puhutaan sittenkin sukupuolesta, koska se on syy siihen, miksi nämä artistit huomataan vasta nyt.
“Tulin räppikaapista ulos vuosi sitten. Te tiedätte, että se ei oo räppäävälle naiselle ihan helppoa. Mut mitä tääl on tapahtunut?”, huutaa F eli Fanni Sjöholm Tavastialla välispiikissään silminnähden riemuissaan.
Käynnissä on loppuunmyyty Dreamgirls-ilta, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että lavalla näkyy pääasiassa naispuolisia rap-artisteja. Tämä on ilta, johon on huudeltu epätoivoisesti lippuja jopa Facebookin Käpylä-ryhmässä.
Sjöholm on oikeassa. Jotain on tapahtunut. Ja näyttää siltä, että se tulee ravisuttamaan koko suomalaista musiikkimaailmaa.
Jos seuraa radioiden soittolistoja ja festivaalien artistibuukkauksia, näyttää siltä, että räppiä tekevät lähinnä miehet. Viime kesänä Suomen suurimman hiphop-festivaalin Blockfestin esiintyjistä alle viisi prosenttia oli naisia. Vaikka tekijöitä on, heitä ei näy eikä kuulu.
Siksi tämä on poikkeuksellinen ilta.
Sjöholmin esittämä kysymys näkyy kaikkien kasvoilla. Tätä ei olisi tapahtunut kaksi vuotta sitten. Kiitos #metoo-liikkeen ja julkisen keskustelun, nyt tapahtuu. Rap-musiikin tutkija Inka Rantakallion mukaan vihdoin on alettu ymmärtää, ettei ongelma ole yksittäisen festivaalin, vaan kysymys on isommista rakenteista.
Samaa sanovat dj:t Lina Schiffer ja Taika Mannila, jotka ovat koko Dreamgirls-illan takana. Heidän mukaansa viime syksy ja siitä seurannut keskustelu ovat muuttaneet asioita. Naiset ovat saaneet työkaluja, joiden avulla otetaan tila haltuun ja saadaan ääni kuuluviin.
Se, että nyt ollaan Tavastialla, juontaa juurensa viime keväästä.
Niin kuin kaikki festivaalit, myös Flow-festivaali heräsi esiintyjien epätasa-arvoiseen sukupuolijakaumaan. Flow on jopa lupautunut mukaan kansainväliseen hankkeeseen, jossa sitoudutaan hankkimaan esiintyjiksi yhtä paljon miehiä ja naisia vuoteen 2022 mennessä.
Flow tilasi Allday-ohjelmatoimistolta esiintyjiä “ongelman” ratkaisemiseksi. Ohjelmatoimiston Jussi Laine kontaktoi toimiston listoilla olevaa dj-duo Dreamiä. Dream eli Schiffer ja Mannila ovat keikkailleet ja tehneet omaa radio-ohjelmaa vuodesta 2015. Ensin Radio Helsingissä ja nyt Bassoradiossa. Ohjelmassa soitetaan r’n’b- ja rap-musiikkia sekä haastatellaan artisteja. Koska Schiffer ja Mannila ovat alusta alkaen nostaneet esille myös kiinnostavia naistekijöitä, Laine pyysi heidät suunnittelemaan tunnin show’n.
Schiffer ja Mannila miettivät kiinnostavia tyyppejä, joilla olisi tarpeeksi esiintymiskokemusta ja itsevarmuutta Flow’n toiseksi suurimmalle lavalle. Löytyivät räppärit Yeboyah, SOFA, Adikia, AK, ja F.
Mukaan pyydettiin myös visuaalinen artisti Wilma Kurumaa, vaatesuunnittelija Ella Boucht ja tanssijat Dineo Bodibe, Naledi Bodibe ja Marjanne Koskinen.
Mannila ja Schiffer muistavat Flow-keikan pysäyttävänä kokemuksena. Ennen keikkaa ryhmä valmistautui backstagella yhdessä. Pukuhuoneesta tuli yksi artisti kerrallaan Bouchtin Adidakselle suunnittelemissa dreamgirls-asuissa. Muut hurrasivat jokaiselle vuorollaan. Sen tunsi, että käsillä oli jotain historiallista.
Se, kuinka paljon ihmisiä tulisi katsomaan ei tuntunut tärkeältä. Kunhan tulisi edes sata tyyppiä.
Tuli 15 000 tyyppiä.
Ja yksi Flow’n puhutuimmista keikoista.
Keikkaa voisi pitää vain yhtenä onnistuneena show’na, mutta kysymys on jostain isommasta. Inka Rantakallion mukaan Dreamgirls yksinkertaisesti näyttää sen, että naistekijöitä on olemassa.
Lisäksi tapahtuma todisti, miten korkeatasoista naisten tekemä rap-musiikki on. Enää ei voi väittää, että ammattitaitoisia tekijöitä ei löydy.
– Show oli tehty niin hienoksi, ettei sitä voi verrata mihinkään suomiräppishow'hun mitä olen nähnyt, sanoo Rantakallio.
Ei ihme, että keikka tilattiin saman tien Tavastialle.
Ennen illan show'ta Tavastian backstagella on niin jännittynyt tunnelma, että sen haistaa. Täällä ei istuta kaljatölkki kädessä odottamassa keikan alkamista. Bäkkärillä häärii paljon porukkaa, esiintyjien lisäksi ainakin kolme kuvaajaa. Ihmisjoukosta voi bongata feattaamaan tulleet Costeen, Kalifornia-Keken ja Ringa Mannerin. Päällimmäisenä tunteena on innostus ja kiitollisuus siitä, että pääsee vetämään keikan.
– Kaikki alkaa jo kaivata sitä, että olisi isoja yleisöjä, että saisi sitä energiaa takaisin mitä antaa, sanoo SOFAn Fanni Noroila.
Edellisenä viikonloppuna SOFA on esiintynyt kuudelle katsojalle. Melkoinen kontrasti täysinäiseen Tavastiaan.
Harjoittelun puutteesta ei ainakaan jää kiinni. Harvat rap-show’t ovat näin loppuun asti hiottuja. Mitään ei ole tehty puolivillaisesti. Ennen Flow'ta ryhmä vuokrasi harjoitustilaksi salin Merihaan palloiluhallista.
Rantakallion mukaan panostaminen ja työmäärä on poikkeuksellista. Miesten tekemään räppiin liittyy usein narratiivi siitä, että on menty studiolle vähän “kokeilemaan” ja jotain upeaa on syntynyt kaljanjuonnin ja “dänkin” polton lomassa.
Dreamgirls-kollektiivi on ollut koko ajan avoin siitä, miten paljon harjoittelua ja työtä show on vaatinut. Rantakallion mukaan se ammattimaisuus ja kunnianhimo, mikä Dreamgirlsissä kiinnittää huomion, näkyy Cheekin ja JVG:n kaltaisten valtavirtatähtien show’ssa, mutta ei niinkään muilla pienemmillä artisteilla.
Viime kesän Flow-keikka ei jäänyt myöskään alalla huomaamatta.
– Se palaute mitä piinkovilta musa-ammattilaisilta tuli ekaksi, oli se, että ei perkele nyt on jätkillä vähän kurottavaa, nauraa Schiffer.
Kun puhutaan naisten tekemästä räpistä, eteen laitetaan usein feministi-termi. Toisin kuin kuvittelisi, termi on tässä yhteydessä myös ongelmallinen. Artistien mielestä feminismin eli tasa-arvoon tähtäämisen pitäisi olla itseisarvo, ei asia, joka täytyy julistaa etuliitteenä. Ei bändeistä puhuta, että ne ovat esimerkiksi antirasistisia. Se on oletus.
Rantakallion mukaan on myös vaarallista, jos miehet eivät koe naisten tekemää musiikkia omakseen, koska se brändätään feministiseksi musiikiksi.
Jostain syystä suuri yleisö ajattelee, että naisten tekemä musiikki on ensisijaisesti naisille.
Inka Rantakallion mukaan tässä ollaan ongelman ytimessä. Pitäisi päästä eroon ajatuksesta, että “tää ei oo mua varten tehty”. Niillä, jotka ovat valtahierarkiassa näkyvimmillä paikoilla, olisi valta normalisoida asioita.
– Se vaatisi sitä, että muutkin kuin Tommy Lindgren fiilaisi julkisesti sitä juttua, hymähtää Rantakallio.
Rantakallio uskoo myös, että feminismi tulee markkinointikulmana vanhenemaan.
Schiffer ja Mannila ovat huomanneet sukupuolen vaikuttavan fanittamiseen. Vuosikausia omia miespuoleisia ystäviään hehkuttaneet dj:t ovat olleet pettyneitä siihen, miten vähän tukea tulee vastavuoroisesti.
Flow’ssa jotkut eivät edes meinanneet uskoa, että Dreamgirls todella esiintyy jättimäisellä Red Arenalla eikä pienellä takapihalavalla Red Gardenissa.
– Ne on niin tottuneita siihen, että me ollaan jossain statistin roolissa, pohtii Mannila.
Artisteille Dreamgirls-kokemus on ollut täynnä ystävyyttä ja vertaistukea. Tutustuminen on synnyttänyt myös yhteistä musiikkia. Adikia eli Kirsikka Ruohonen pyysi muut artistit feattaamaan “Koskematon”-kappaleelle. Syntyi possebiisi, joka on #metoo-näkökulmassaan poikkeuksellinen. Rantakallio sanoo, että useissa muissa possebiiseissä räpätään räppäämisestä.
Ina Mikkolan ohjaamalla musiikkivideolla artistit vievät Helsingissä olevien miespatsaiden naamojen tilalle kuvia merkittävistä naisista.
Yhteistyö on toiminut myös luovana voimana artistien omassa tuotannossa.
– Tämä on toistemme kiritystä hyvällä tavalla, ilman toksista kilpailua, sanoo Adikia Tavastian bäkkärillä ennen keikkaa ja saa hurraukset peräänsä.
Lina Schifferille ja Taika Mannilalle Dreamgirls on tapa vaikuttaa. Heillä tärkeintä on, että koko ilmiö toimisi esimerkkinä ja silmien avaajana myös muille tekijöille ja tapahtumien järjestäjille. Artistit ovat mielellään esikuvia, jos se rohkaisee muita toteuttamaan unelmiaan. AK-yhtyeestä soolouralle lähtenyt B.W.A haluaa kannustaa nuoria.
– Whatever you set your mind to, you can do it.
Mitä ikinä päätät, voit saavuttaa sen. Ja taas bäkkärillä hurrataan.
Rantakallio uskoo, että Dreamgirls tulee poikimaan uusia kiinnostavia juttuja. Artistien kokoamisessa yhteen on vain pieni riski. Ensi kesänä keikkaileva Dreamgirls-jengi voi pahimmassa tapauksessa olla festareille tapa kuitata naispuolisten artistien osuus. Silloin moni tekijä jää huomiotta.
Silti Dreamgirls on ilmiö, joka avaa ovia. Schiffer ja Mannila ovat vuosien aikana huomanneet työskentelevänsä täysin miesvaltaisella alalla, miesten järjestämissä tapahtumissa, miesten omistamissa tiloissa. Osittain koko projektilla halutaan muuttaa tätä rakennetta. Lähes kaikki mukana olevat henkilöt ovat naisia.
Tavastian keikka päättyy riehakkaisiin yhteiskumarruksiin ja haltioituneen yleisön huutoihin. Illan aikana on nähty monia liikutuksen kyyneliä.
Artisti F tiivistää illan tunnelmat onnistuneesti Instagram-tilillään:
“Niin sairasta en oo vieläkään yli tästä. Kun Tavastiallinen ihmisiä hymyilee, huutaa, itkee ja heiluu sun kanssa. Kattoo sua silmiin ja haluaa että sä onnistut. Spesiaali homma. Tää on vasta alku.”
Otsikko muutettu 26.10.2018 klo 14:34
